Pahimmat kuumeet saatu taltutettua, joten on pieni yhteenvedon paikka Vegasin kokemuksista.
Kokonaisuudessaan pelitunteja tuli huomattavasti vähemmän kuin oletin, vain 38. Tämä johtui tietysti suurelta osin kuumeesta, mutta kovin se harmittaa silti. Olisin halunnut saada pelitunnit n. 60 tienoille, eli reiluun kymmeneen per päivä.
Pelitulos sitä vastoin oli parempi kuin osasin odottaa, plussaa tuli lopulta 1501 dollaria, kun tavoitteena oli 750. Plussaa tuli 2/4$FL-pöydästä 215$, 8/16$FL-pöydästä 1482$, 15/30$FL-pöydästä 98$ ja 1/2$NL-pöydästä 15$.
Tappiota tuli 3/6$FL pöydästä 100$, 4/8$FL:stä 131$, mixed 4/8$:sta 28 ja yksittäisestä turnauksesta 50$.
Tietenkin 3/6$ ja 4/8$ pöytien tappiot harmittavat ja hiukan ihmetyttävätkin. Olen kuitenkin päätynyt ajattelemaan, että varsinkin 4/8$:n tappiot (5 sessiota, joista 3 tappiollisia) johtuivat siitä, että olin joka kerta sitä pelatessani vain odottelemassa pääsyä (tai jäähdyttelemässä) isompaan pöytään eikä keskittyminen ja yrittäminen ollut a-tasoa. Ja varsinkin kun ajatteli, että nämä pelaajat ovat niin ja niin huonoja, niin itsekin degeneroitui jollekin kammotasolle ei onnistumisen edelletyksiä ollut.
Varsinkin 8/16$ pöytien tuloksiin olen tietysti erittäin tyytyväinen. Kolme sessiota joista jokaisesta yli 400$ voittoa. Keskiarvovoitto n. 100$/h eli n. 6bb/1h, eli luokkaa 10bb/100 kättä. Taso oli juuri sopivan hyvää, jotta pöydissä joutui pelaamaan, mutta riittävän huonoa, jotta jokaiselle kädelle sai hyvät valuet.
15/30$ pöytään tutustumiskierros taas oli pelkästään oman mielenkiinnon tyydyttämistä. Koska tasoa pienempi pöytä oli tarjonnut niin hyvät voitot, oli pöytään istuminen sinänsä riskitöntä. Olin päättänyt jo hyvissä ajoin maksimitappiosta, minkä aion siinä ottaa, onneksi niin ei vaan käynyt. Toisaalta pöydän kova taso paljasti, etten voi jokaista pöytää repiä palasiksi ja viedä kaikkien rahoja. Viimeistään tuolla tasolla peliin pitää ottaa mukaan turnin value checkkejä ja muita hiukan harvinaislaatuisempia liikkeitä. Peli oli sekä mieltä virkistävää, että kun lopulta suunnistin hotellille, hiukan masentavaa; en sittenkään pysty biittaamaan kaikkia pöytiä Vegasissa.
Viimeisenä pelipäivänä myös nousin pöydistä pois kahdesti, kun tunsin, että peli ei enää tarjoa maksimaalista odotusarvoa tms. Aiemmin olin vain istunut ja pelannut koska olinhan hei Vegasissa pelaamassa. Sitten stäkistä olikin huvennut iso siivu valuuttaa paistien taskuihin. Mutta koska valikoimaa on tuolla tasolla vielä sen verran, että pöytää voi vaihtaa tai pelin voi jopa lopettaa, niin sitäkin pitää harjoitella.
Ja Bellagiossa 8/16 pöydässä käytettiin 1 ja 5$ chippejä Wynnin 2$ chippien sijaan. Välillä tosin Bellagionkin käytäntö oli häiritsevä, koska diileri joutuu pilkkomaan chippejä ja sitten 1$-chipit valuivat pöydästä sekä tarjoilijoille, rakeen että jakajan tippeihin, joten niitä ei oikeastaan koskaan ollut tarpeeksi.
Ja Bellagiossa on by far parhaat tarjoilijat. Wynnin sinänsä maailmanluokan kaunottaret jäivät aivan varjoon Bellagion sulottarien sädehtiessä. Mikäs siellä oli pelatessa.
27.1.08
22.1.08
Isku Bellagioon
Kuume hellitti tiukkojen droppien ja 20 tunnin nukkumisen jälkeen sen verran, että uskaltauduin Bellagioon hiukan pidemmäksi aikaa.
Aloitin kuten tavallista 4/8 fixed-pöydästä. Ja kuten tavallista, kuittasin 1,5 tunni pelistä tappiota, tällä kertaa kuitenkin vain 47 taalaa.
Onneksi sain sitten paikan 8/16 pöydässä, jossa peli kulki hyvin. Ellen jopa sanoisi erinomaisesti. Sain myös koko reissun ensimmäiset ja toiset ässät (Crazy Pineapplessa oli toki tullut nauloja, mutta se on eri peli). Molemmat tulivat aivan session alussa ja kun toisiin ei tullut lainkaan äksöniä ja toisiakin vastaan ainut koolaaja kippasi flopilla, olin jo hiukan epäileväinen, että Bellagion taso on Wynniä niin paljon kovempi, ettei harjaamisesta tule mitään. No eipä hätää. Peli vähitellen aukesi ja kädet alkoivat osumaan muuten vaan. Neljän tunnin pelin jälkeen pöydässä oli enää 5 pelaajaa katselin, että suurin edge on mennyt. Pahimmat paistit kun olivat jo katkenneet. Kasasin chipit ja lopputuloksena oli 605 dollaria plussaa.
Ja tie kävi 15/30 fixediin. Pöydässä oli eri meno kuin missään muussa pöydässä, missä olin aiemmin istunut. Pelaajat olivat kartalla aivan eri tavalla ja käsille ei todellakaan saanut valueta helposti. Pöydässä istui yksi ennestään tuttu pelaaja, joku 20-30 kinkkikimuli. Olin hänen kanssaan pelannut 4/8 ja 8/16 pöydissä sekä Wynnissä että Bellagiossa ja olin luokitellut hänet paistiksi. Mutta kumma kyllä, 15/30 pöytä oli ilmeisesti riittävän kokoista, jotta hänelläkin oli kiinnostusta pelata hyvin. Muutkin pelaajat olivat erittäin hyviä ja osasivat kipata käsiä ilmiselvissä tapauksissa. Peli oli tietysti liian suurta omaan rolliin nähden ja taidotkin joutui virittämään ihan eri tasolle, joten lopetin pelit reilun tunnin jälkeen 98 taalaa plussalla.
Harmittavasti 8/16$-pöytä oli ehtinyt kuivua kokoon, joten suunnistin takaisin hotellille, josta pitäisi muutaman tunnin päästä lähteä lentokentälle.

21.1.08
Kipeetä
Nyt kun on päässyt hyvään tahtiin peleissä, niin iski kuume päälle. Sairaan rasittavaa.
No aika siis turinoida muusta kuin pokerista. Tai ei tietenkään ole, vaan turinoidaan pokeriympyröistä. Täällä on sama kummallisuus kuin Helsingin kasinolla chippien suhteen no limit peleissä. Kenelläkään ei ole koskaan riittävästi taalan chippejä. Täällä pienissä NL-pöydissä lähes kaikki chipit ovat 5$, kun Suomessa sentään on vitosten lisäksi 20 valuuttayksikön chippejä. Täällä ei ole edes niitä.
Vielä kummallisempaa on fixed-pelien chipit. 4/8 fixedin pöydissä on kaikilla kasinoilla vain 1 taalan chippejä. Niitä joutuu sitten pinoamaan myöhempien streettien reissuissa 8 tai 16 kappaletta pöytään. 8/16 peleissä sama juttu, 2 taalan chippejä pöytä täynnä ja keskelle siirrellään taas 8 ja 16 chipin pinoja. Chippipinot pöydissä ovat myös aika mahtavia. Parhaimmillaan olen istunut lähes 600 chipin takana, joita joutuu jo asettelemaan, jotta saa kurkattua kortteja rauhassa. Mixed pöydässä muutama päivä sitten oli helpostikin 4000-5000 chippiä. Yksi kaveri tuli isosta NL-pöydästä ja latasi sinisten 1 taalan chippien päälle mustia satasia ja muutaman 5000 taalan merkin. Taisi olla jotain 12K stäkkiä. Tietenkään sillä ei ole mitään väliä, mutta olipahan hauskan näköistä. Oli saanut tuplat NL 5K pöydässä seuraavalla actionilla:
pari 50 taalan limppaajaa, sankari oli korottanut 250 taalaan ja joku spede oli lyönyt kaikki keskelle (reilu 5K). Sankarimme tietysti koolasi nauloilla ja speden kurkot eivät parantuneet.
Puhuivat mixed pöydässä myös CardPlayerin uutisesta, jossa joku paikallinen pro lukkiutuu kylppäriin 30 päiväksi eikä hänelle sallita ruuan tilaamisen lisäksi muuta kontaktia ulkomaailmaan. Tunsivat hepun ja olihan tuosta mm. artikkeli Pokeritiedossa. Kavereiden mukaan kyseessä ei tosin ole mikään kuusinumeroinen veto, vaan kylppäriasuja on lyönyt 20K vetoa ja saa voittaessan 40K.
Pöydissä on tietysti tarjoilu eivätkä juomat maksa mitään. Drinkkejä, limuja, kahvia, teetä ja energiajuomia saa tilata sen minkä kerkiää. Olen tähän asti pärjännyt vedellä, limulla ja muutamalla Red Bullilla.
Parhaat tarjoilijat on viiden tähden Wynnissä. Bellagion tarjoilijoihin en ehtinyt tutustua tunnin pelissession aikana, mutta toivottavasti lääkkeet tehoavat ja pääsen 8/16 pöytiin toheloimaan.
Huomenna viimeinen päivä täällä ja tiistaina klo 7:15 lähtee kone täältä pois. Siihen menssä pitäisi saada nippu pöytätunteja kasaan.

Bellagiossa tunti ja katki
Lauantaina ei sitten kunto kestänyt yhtään pelejä. Pienet nokoset hotellilla venyivät aamuun ja tie kävi aamiaisen jälkeen Bellagioon. Peliaikaa oli luvassa vain tunti kun NFL:n välierät alkoivat puolilta päivin. Pöytiä vasta täytettiin ja sain kaverin kanssa paikan juuri aukeavassa 4/8 fixed -pöydässä. Kenestäkään ei tietysti ollut riidejä, joten normipelillä lähdettiin vetämään. Alussa kortti osuikin hyvin AQ:lla floppasin kärkitripsit, turnilla vihu sai värin mutta mulla oli vielä redraw isompaan väriin ja täpöön. Riverillä isompi väri ja hieno potti kotiin. Tästä ilmeisesti muut säikähtivät, koska noin orbitin kuluttua korotin UTG+2:sta (taas AQ:lla) kaikki kippasivat. Taas orbitin päästä sain T9s:n CO+1, jolla korotin, koska imagoni oli aika hyvä pöydässä. Floppasin värin vedon ja gutarin suoraan. Turnilla suora ja yhdeltä pelaajalta maksut.
Niinpä tunnista kuittasin hyvän 91 taalan plussan. Enkä siis mennyt katki.
Pieni kuumeen poikanen tuntuisi nousevan, toivottavasti voimia riittää kuitenkin illaksi, jotta pääsee kunnolla tutustumaan Bellagion tarjontaan. 8/16 fixediä ainakin tarkoitus vetää ja listassa näytti olevan myös 7 card studia 25 sentin antella ja 1/5 taalan panostuksilla. Sitäkin täytyy kokeilla, vaikka vanhoilla jäärillä saattaakin olla siinä edge. Jos teksu fixed menee riittävän hyvin, niin 15/30 fixediäkin täytyy kokeilla. Siinä sitten katsotaan, onko pelitaidoista mihinkään. Pelikassaahan ei tietysti ole riittävästi tuon kokoiseen peliin, mutta shottia pitää ottaa.

19.1.08
Fokusoimista (pe-la pelit)
Perjantaina päiväunten ja safkan jälkeen suunta oli selvä, Wynnin 8/16 fixed pöytään. Paikkaa ei taaskaan irronnut ilman jonottelua, mutta pääsin 4/8 pöytään alle viidessä minuutissa. Tosin en siinä ehtinyt vanheta edes orbittia, kun 8/16 pöydästä tarjottiin tilaa. Tosin ne 4-5 kättä olivatkin hyvin tuottoisia. Käteen napsui laatulappuja ja profiittia kertyi 72 taalaa.
8/16 pöytä vaikutti kohtuulliselta. Superpaisteja ei kasvojen perusteella ollut yhtään, keskipaisteja muutama. Osa oli jopa hyviä pelaamaan. Mutta aina parempi niin, koska omaa peliä oli pakko skarpata ja sehän tekee vain hyvää. Sen verran hyvää meno kuitenkin oli, että kuittasin n. 7h pelistä +440$. Parhaimmillaan stäkki kävi yli 600 plussalla, mutta harvoin sitä aivan huipusssa tulee lopetettua. Ja nytkin lopetin vain siksi, että lopussa meitä oli vain kolme. Kaikki katsahdimme toisiamme ja totesimme, ettei edgeä ei oikein ole riittävästi kenelläkään. Yksi mukava käsi oli, kun 7 pelaajaa cappasi pre-flopin (kaikilta 5 pientä betsiä, eli potissa 280$). Oma käsi oli onneksi AK, floppi AK5 ja kärkirattaat vielä piti loppuun, vaikka ei niille enää sen jälkeen juuri valueta tullut. Tuo 7-pelaajan cappays oli tosin aika harvinaista. Varsinkin alkuillasta peli oli oikeasti hyvää, jotkut pre-flopit kipattiin läpi ja jotkut kipattiin yhteen reissuun. Myöhemmin yöllä peli löystyi, mutta ei liiaksi, jotta hölmöily olisi ryhtynyt kannattavaksi.
Suuntasin sitten ainoaan auki olevaan fixed-pöytään, 4/8:iin, jossa alussa vedin 120$ plussaa mutta sitten taitoero kasvoi liian suureksi ja lopulta poistuin pöydästä 200$ tappiolla muutaman tunnin pelin jälkeen. Erityisesti jäi harmittamaan, kun floppasin kärkisetin akoilla, turnilla sain täpön ja riverillä vihu nappasi kurkopariinsa isomman täpön ja n. 25-30 BB:n potti karkasi 2-outtiseen. Mutta sellaista sattuu. Harmittaa tietysti, että itse tulee kipattua vastaavat kädet, joissa vaan tietää olevansa beat eikä sitten saa rahoja takaisin.
Lopputulos siis 310$ plussaa n. 10 h pelistä. Lauantaina suunnitelmissa safkan, Stratospheren ja snadin outlet-kierroksen jälkeen Bellagio. Toivottavasti pelit jatkuu yhtä hyvinä. Pitää vaan muistaa, että liian pieniin pöytiin ei pidä mennä, siellä ei pysty pärjäämään.
Koko reissun saldo tähän mennessä +669$, pelitunteja 29,5. Paras peli tietysti tuo 8/16 fixed, jossa plussaa 877$.

18.1.08
27h valveilla ja (melkein) pelkkää pokeria
Torstai aamuna heti aamiaisen ja makoisten viiden tunnin yöunien jälkeen erehdyin hotellimme kasinon $50 binin sittariin. Pöytään oli saatu houkuteltua yhdeksän desperaadoa. Vaikka stäkki olikin alussa M40 kokoinen, ei vartin tasot olleet mitkään erityisen taitopeliä suosivat. Mikä tietysti näkyi käsissä ja mitä ihmeellisimmissä tuloksissa. No lopulta putosin neljäntenä tajutakseni selvästi sen, että käteispeleissä taitoedge pääsee paremmin oikeuksiin.
No niinpä sitten kovana jätkänä suunnistin tien toiselle puolelle Circus Circusiin ja siellä $3/$6 limiittipöytään. Ostin sisään $100 joka oli tunnin kuluttua mennyt. En saanut mistään pelaajista ja hyvin harvoista käsitystä, että missä mennään. Ja niinpä opin, että passiiviseen 10 hengen limppaus ja call down -pöytään ei kannata mennä.
Joten sitten lähdin Wynniin, viiden tähden erittäin kalliiseen hotellikasinoon. Siellä kun pitäisi olla paistikkaita rikkaita syytämässä rahaa pöytiin. Pokerihuone olikin varsin hyvän kokoinen, n. 30 pöytää ja actionia löytyi moneen lähtöön. Meinasin mainita, että joka lähtöön mutta se olisi ollut rankasti liioiteltua. No limit hold'emia löytyi ainakin 1/3, 2/5, 5/10, 10/20 tasoilla, fixed limit hold'emia 4/8, 8/16, 15/30 tasoilla, pari mixed pöytää 4/8 ja 10/20. Menin ilmoittautumaan pienimpään fixed-pöytään, mutta siinä oli kovasti jonoa ja vastaanottohenkilö, varsin hehkeä sellainen, sai minut suostuteltua melko helposti menemään odotteluajaksi 8/16 fixed pöytään. Vähitellen pöytä lähti käyntiin ja siinä oli juuri halutun kaltaisia rikkaita vaimokkeita pelaamassa jopa 3 kpl parhaimmillaan. Olivat tosin niin kiireisiä, että jossain piti rampata koko ajan eikä rahan keräys heiltä ollut tehokkainta mahdollista.
No kyllähän 8/16 fixed tietty hiukan jännitti suuruuden takia, mutta tiukalla pelillä oli tarkoitus lähteä vetämään. Edelleen pre-flopissa harjoitettiin limppausta, mutta korotuksen mahdollisuudesta oltiin kuitenkin kerrottu osalle pelaajista, mikä oli tietysti hyvä. Pelaajat tajusivat, että korottajalla on yleensä kovempi käsi, eikä kaikki aina lähteneet mukaan, niinpä potteja sai huppiin ainakin joskus.
Tulostenkin kannalta peli lähti hyvin käyntiin, tunnin parin pelin jälkeen olin n. 300$ ylhäällä (olin ostanut pöytään 200$:lla) mutta sitten iski aika kylmä kausi. Sain paljon toiseksi parhaita käsiä, kuten flopattuja kärkipareja top kickerilla vain havaitakseni riverillä, että vihu oli flopannut rattaa siihen samaan kärkeen kiinni. No tämähän tulee tietysti kalliiksi, kuten 3-way potin KK (mä) vs. QQ vs. JJ potin meneminen riverillä Q:lle. Niinpä stäkki kuihtui pahimmillaan viisi kymppiä miinukselle.
Uskolla omaan peliin ja parilla potilla homma lähti taas rullaamaan ja neljän tunnin session kruunasi kivasti UTG:sta A8:lla raise, pari koolaaja, floppi 8 ja pari blankkoa värin vedolla, turn A, river A ja väri myös. Yksi kolmas pelaaja oli puolestani puskenut koko matkan, mutta riverillä piti sain vielä valuet väriltä. Lopulta kuittasin neljän tunnin aherruksesta plussaa 475$.
Parin tunnin safkatauon jälkeen menin uudestaan samaan paikkaan ja pienen aggroilun ja edellisen session hyvän egobuustin seurauksena sain parissa tunnissa donkattua 85$ 4/8 ja 8/16 pöytiin. Sitten koittikin mixed pöytä.
Ja se olikin kokemus. Pöydässä pelattin A-5 triple drawta, 2-7 triple drawta, badugia, omaha hi/lo:ta ja crazy pineapplea 4/8 fixedinä aina vuorotellen yksi orbitti. Osalla pelaajista oli aivan sumeita stäkkejä pöydässä, 500 - 1000 tuntumassa monella mikä oli 1$ chippeinä aikamoiset vuoret. Vasemmalla puolellani istui jopa WSOP:n stud hi/lo:n 1998 voittanut Tommy, jonka ranneketta pääsi hiplaamaan. Hän viihtyi pöydässä muutaman tunnin ja pelasi erittäin tiukkaa. Varsinkin myöhemmin yöstä kaikki pelaajat oli 20-30 vuotiaita Vegasilaisia, ei ammattilaisia, mutta kohtuullisen vakavia harrastajia ja tunsivat hyvin toisensa. Osa pelasi erittäin aggressiivisesti, betsaten 80% poteista aina, jos se vain tuli heille checkattuna tai limpattuna. Varsinkin kun pari tämmöistä kaveria istui vierekkäin, niin jossain käsissä vaan tyydyttiin siirtämään 20 chipin pino (1 bet ja 4 raisea cappiin) suoraan keskelle ja jatkamaan peliä sitten siitä. Parhaimmillaan ennen ensimmäistä vaihtoa tms. ennen potissa oli 120$.
Oli kuitenkin mukava huomata, että tasoeroa ei oikeastaan ollut. Porukka oli about saman tasoista kuin mitä Kannaksen, lumiliigan ja Hyvinkään peleissä on tullut eteen. Kukaan ei tosin ollut mikään superpaisti, vaan kaikki pelasivat suhteellisen hyvin. Viihdyinkin pöydässä jopa 7,5 h ollen parhaimmillaan 265$ ylhäällä. Sitten readasin boardin väärin (istuin pöydän päädyssä mistä kortteja joutui vähän liikaa tiirailemaan) ja muckkasin 200$ potissa voittokäden, fiilis jotenkin karkasi ja stäkki kuihtui parissa tunnissa alkutilanteeseen. Vihdoin puoli kuuden aikaan nousin pöydästä ja kuittasin listaan 28$ tappion.
Siitä sitten vähän aamiaista Venetianissa ja 1/2 no limit pöytään. Ensimmäiseen sellaiseen koko reissulla. Ostin sisään minimin 100$ ja ihmettelin taas, että miksi peli on passiivista. Yli puolet pre-flopeista vaan limpattiin ja sitten ihmeteltiin. En tuntenut oloani oikein kotoisaksi pöydässä, joten 2,5 tunnin pelin jälkeen voittoa tuli huimat 15$. Pelin kummallisuudesta kertoo mm. käsi, jossa oli useampi limppaaja, SB reissaa muistaakseni 12$ ja CO:ta lukuunottamatta kaikki kippaa. Floppi on Q85 (noin suunnilleen) värinvedolla, se menee check check. Turn tuo pöytään värin, check chekc taas. Riverillä neljäs värikortti pöytään ja taas check check. Ja kuten lukijat jo osaavat odottaa, piilokorteista paljastui varsinaisia pommeja. SB näytti AJs, joka oli osunut siihen väriin turnilla ja CO näytti akkaparin, eli hän oli flopannut kärkisetin. Hyvä pojat! Ota tuommoisesta pöydässä sitten riidejä jengistä.
Pelitunteja oli takana jo melkolailla (16,5 jos laskin oikein, valvottuja tunteja n. 27) ja aika palata hotelliin ottamaan hiukan unta palloon, jotta myöhemin jaksaa viedä Wynnissä tätien rahat taas. Mixediin ei pidä harhautua, koska edge ei ole riittävän iso. Bellagio saa vielä tältä päivältä odottaa, mutta sinnekin olen menossa.

17.1.08
Las Vegas Las Vegas, ensituntemukset
It's Las Vegas time! Eilen saavuin frendin kanssa Las Vegasiin. Lento oli perillä paikallista aikaa n. 23 ja matkustukseen oli kulunut n. 19h ja valvottuja tunteja n. 27. Edellisen yön unet oli jäänyt vähille nekin, joten uneliaisuuden olisi luullut olevan suuri kun saimme hotellihuoneen. Mutta ei! Ja miksi olisi kun alakerrassa oli pokeripöytiä. Vähän safkaa naamaan ja 2/4 limit pöytään istumaan.
Pöytä oli täysi, eli 10 hengen. Peli oli erittäin passiivista. Flopin katseli 6-7 pelaajaa ja alle 20% käsistä oli korotettuja. Flopilla, turnilla ja riverillä tuli vain harvoin muuta kuin bet, usein jopa chekkailtiin vaan joku streetti läpi. Ihan käsittämätöntä. Pelasin tietysti erittäin tiukkaa aluksi, hyvät vetokädet tuli limpattua ja jokunen käsi reissattua pre-flop, jolla sai vähän harvennettua kenttää. Onneksi kello oli jo sen verran paljon, että väki väheni pöydässä ja pystyin enemmän pelaamaan omaa peliäni, eli aggressiivista nettilimittiä. Pelin tasosta kertoo, edellämainittujen lukujen lisäksi mm. seuraava käsi.
Pelissä jotain 5-6 pelaajaa ja pari limppaa, SB limppaa ja mä olen BB jossa 82s, checkkaan. Floppi T97 (yksi mun maata), SB check, mä bet, UTG +1 call ja SB call.
Turn 3 mun maata, eli mulla open ended ja flush draw. SB check, mä bet, call - call.
River 4 mun maata, eli 8-korkea väri mulle. SB herää jostain kuolleista ja betsaa alle. Pistän sen tietysti värille, mutta reissaan, koska onhan mahdollista, että sillä on pienempi väri. UTG+1 call ja SB call. Näytän värin, SB näyttää T3 rattaa ja UTG+1 näyttää AA!!pari huutomerkkiä vielä !!!!
Jos nauloilla limpataan koko käsi, flopatulla kärjellä ei lyödä, rattailla ei lyödä, niin sietääkin hävitä. Täytyy varmaan ottaa mukaan paperilappuja johon kirjoitan tilinumeroni niin paistit saa pistää fyrkat suoraan tilille. Tulee se niille halvemmaksi kuitenkin.
Lienee sanomattakin selvää, että ko. kaverit katkesivat kyllä siinä tunnin sisällä tuosta kädestä.
Tänään sitten hiukan isompiin peleihin. Katsotaan kuinka käy.

11.1.08
Juoksemista nl25-pöydässä
Larun porukassa oli eilen 5-handed NL25 cash game ilta. Eikä edes koko ilta, vaan 2,5 h peliä. Pelkkää teksua vieläpä, koska muilla pelaajilla ei ole kokemusta eksoottisemmista peleistä. Donatoin ensimmäisen tunnin aikana 30 euroa pöytään jokseenkin normaalilla pelillä. Tein muutaman bluffin jotka koolattiin pois ja menetin viimeiset 15 euroa kärkiparilla flopattua settiä vastaan. Se jäi hiukan harmittamaan, koska käsi olisi pitänyt osata kipata.
No kaivoin taskusta viimeiset viisi euroa ja löin ne heti seuraavassa kädessä sisään. Maksu tuli K9s:lla, mutta QQ:ni piti. Olin tietysti tarkistanut korttini ja ajattelin, että koolaaja pisti puskuni steamipuskuksi. Muutama käsi myöhemmin otin toiset tuplat samaa pelaajaa vastaan kun floppasin 78:lla nutsisuoran hänen ylipariaan vastaan. Tästä vielä muutaman käden kuluttua sain jälleen suoran, en tosin enää tuplia. Tästä eteenpäin peli olikin helppoa, löin hyvällä asenteella eikä ollut tarvetta tehdä huonoja bluffeja. Peli selkeni, mietin jotain kriittisiä ratkaisuja pitkään ja onnistuin tekemään silti hyviä päätöksiä.
Yksi mielenkiintoinen käsi oli pöydän parasta pelaajaa vastaan. Olin buttonilla, yksi limppaaja ennen mua ja korotin KJs:llä 1,25:een. SB:stä vihu korotti 3,5 euroon, muut kippasivat ja minä maksoin. Floppi oli J63r, vihu check SB:stä ja minä bet 4,0. Vihu call. Turn T joka toi värin vedon pöytään, jota mulla ei kuitenkaan ollut. Vihu löi 17 e pottiin alle 10 e ja mietin, että mitä sillä oikein voi olla. Paras mitä keksin, eli AK tai AQ värinvedolla, millään muulla kädellä ei tuntunut olevan järkeä. Löin kalkut keskelle, 17 euroa ja vihu kippasi ja näytti 77:n. Kekseliästä peliä vihulta ja huonommalla kädellä olisinkin kipannut. Täytyypä kokeilla tuota kikkaa tänään Hyvinkään peleissä.
Lopulta sain kasvatettua tuon 5 euroa 58 euroon joten jäin jopa plussalle vaikka kuoppa olikin pahimmillaan yli binin.

9.1.08
Kannaksen syyssarjan finaali
Kannaksen syyssarja saatiin vihdoin päätökseen. Finaalissa oli mukana kahdeksan pelaajaa ja stäkit oli suhteutettu runkosarjan menestykseen. Runkosarjan jaettu ykköstila toi finaaliin ison stäkin, jolla oli turvalliset lähtöasetelmat.
7200 alkustäkki ja 15-30 alkutaso ja 30 minuutin tasonnousut takasivat rauhallisen tahdin eikä mitään hätää ollut syytä käyttää. Peli lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Minulle hankalimmista pelaajista Aki ja Ville lahjoittivat osan stäkistään pois joka hiukan helpotti tilannetta, koska he ovat pienellä stäkillä hyvin rauhattomia pelaajia ja irtaantuvat merkeistään hyvin helposti. Floppasin edullisessa potissa Akia vastaan kärkirattaat A9:llä, träppäsin ja sain turnilla Akin merkit keskelle kun hänellä oli KJo ilman osumia ja ilman vetoja.
Hiukan myöhemmin Ville, joka pelasi oikealla puolellani, pienessä blindissä tuskastui buttonin jatkuvaan korotteluun ja re-reissasi 700:aan. Koolasin AK:lla, button kippasi. Floppi oli turvallinen QQ4 (kaksi pataa), Ville löi 900 ja hiukan mietin missä mennään. Korotin 2200:aan jonka Ville maksoi. Turni oli joku pieni pata ja Ville pisti kaikki keskelle. En varsinaisesti pistänyt häntä millekään osumalle ja kun oma kurko oli pataa niin maksu oli suhteellisen helppo. Ville näytti K7:n joten hänellä oli 2 outtia (ei pata seiskat). River oli seiska. Mutta onnekseni se oli pata seiska ja sain värin ja pudotin Villen. 17 kilon stäkillä (yhteensä 41K merkkejä pöydässä) olikin sitten helppo pelailla itseni top3:een, jossa peli muuttuu varsin huomattavasti.
Vasemmalla puolellani pelasi VonTuuba, joka oli kasvattanut lähes yhtä suuren stäkin kuin omani. Ja lopun peliä VonTuuba sitten juoksikin meidän kahden yli. Aggressiivisella pelillä hän dominoi pöytää.
Kolminpelissä sain kerran suoran Juhan (kolmas pelaaja) täyskättä vastaan, mutta onnistuin olemaan putoamatta. VonTuubaa vastaan sain nutsivärin ja onnistuin silläkin olemaan putoamatta VonTuuban täyskättä vastaan. Nämä kaksi isoa kättä kuitenkin veivät stäkkiäni varsin huomattavasti. Kolmas kriittinen käsi oli, kun kasiparilla floppiin 634 check-reissasin 4kiloon ja VonTuuba löi kaikki sisään (enemmän kuin mulla, mulle jäi n.5-6K). Mietin pitkään tilannetta. Pistin VonTuuban tietylle rangelle käsiä, isommat parit kuin omani ja pienemmät parit kuin omani. Värinvetokädet kahdella ylikortilla eivät vaikuttaneet todennäköisiltä. Setti oli aika kaukaa haettu ja flopattu suora oli tietysti aika epätodennäköinen. Laskin lopulta, että minulla on suuremmat mahdollisuudet voittaa turnaus jatkamalla pelaamista pienehköllä stäkilläni kuin tehdä oikea kooli. No kippasin ja näytin parini ja VonTuuba näytti vitosparin.
Kummallista kyllä, en juurikaan tilanteesta harmistunut ja pystyin pelaamaan loppuajan turnauksesta ihan normaalia peliä. Tuuri ei kuitenkaan ollut mukana ja putosin kolmantena. Cashia tuli kuitenkin ihan siedettävästi, varsinkin kun buy-in oli ilmainen runkosarjan hyvän sijoituksen ansiosta.
Kaiken kaikkiaan runkosarjan 15 osakisasta ja finaalista jäin 600 euroa plussalle. Ihan mukava, varsinkin kun mukana on hyviä pelaajia. Hankala tästä on parantaa, vaikka sitä tietysti lähdetään hakemaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)