Kesäliigassa on sitten edellisen päivityksen pelattu seven card stud, NLHE ja Omaha-turnaukset. Sijoitukset saatikka oma peli ei ole ollut kovin kehuttavaa. Seven meni vielä kohtuullisesti kun taistelin tasaväkisesti Pekan kanssa hopeasijasta. Valitettavasti tuuri ei ollut puolellani ja jäin kolmanneksi.
NLHE-freezeoutissa pelasin yksinkertaisesti huonosti ja putosin toisena ja saalistin siitä vaivaiset 2 pistettä.
Omaha-rebuyssä otin, kuten toisellakin turnausviikolla, heti alussa tuplastäkin. Pelikin sujui noudattaen jokseenkin samaa kaavaa. Sain kasvatettua stäkin kolmeen kiloon vielä rebuy ajan puitteissa, joten tilanne oli kohtuullinen. Kortti ei rebuy-periodin loputtua kuitenkaan käynyt ja VonTuuba harjasi pöytää. Kun viisi pelaajaa oli jäljellä, keskityin vain siihen, että pysyn pöydässä pidempään kuin kesäliigan sarjataulukossa samoissa pisteissä kanssani oleva Jaska. Tämä onnistuikin ja putosin Jaskan jälkeen kahden käden kuluttua jääden neljänneksi. Jälleen siis bubblessa, kuten edellisessäkin Omaha-rebuy -turnauksessa. Turnauksen jälkeiset käteispelit sujuivat myös tappiollisissa merkeissä.
Hyvinkäälläkin on tullut käytyä pelaamassa, tällä viikolla peräti kahdesti. Tiistaina oli jokseenkin normipäivä, käteispelejä ja mixed-turnaus. Turnauksessa sinnittelin toiseksi ja käteispeleissäkin tuli 17 euroa plussaa.
Torstaina oli sitten harvinaisemmat käteispelit. Olimme etukäteen sopineet pelaavamme ainoastaan fixed-pelejä. Fixed limit teksua, seveniä, omaha hi/lo:ta ja mahtuipa mukaan muutama badugi-kierroskin, vaikka se ei saanutkaan suurta kannatusta. Loppuillasta pelasimme myös Omaha pot limittiä 20 euron capilla per potti, kun stäkit olivat jo kasvaneet melko suuriksi. Fixedeihin sovimme normaalia suuremmat tasot, blindit olivat 0,50/1,00 euroa eli peli oli 1/2 fixediä. Tämä oli erittäin sopiva, sillä pykälää pienempi olisi ollut liian pientä eikä lyönnit olisi tuntuneet missään. Pykälää suurempi taas olisi ollut hiukan turhan hapokasta. Peli sujui varsin kohtuullisesti. Laput osuivat hyvin, floppasin isoilla pareilla kärkisettejä huomattavasti keskiarvoa useammin ja sainkin niillä ainakin yhden ison potin. Yksi iso potti tosin valui Sarven suuntaan, kun kakkosparilla floppasin täpön 224 pöytään. Turnin 6 osui sitten Sarvelle ja hän sai isomman täpön. Riverin 5 toi pöytään kolmannen padan ja erilaisia suoran mahdollisuuksia. Cappasimme turnin ja riverillä, jossa ei heads-upissa ollut cappia, Sarvi lopetti lyömisen neljännen betsin jälkeen kun pisti minut quadseille. Aikamoista rispektiä. Iso potti Sarvelle. Lopputulos illasta oli kuitenkin mukavat 53 euroa plussaa.
Pelasimme fixediä alkuun viiden pelaajan voimin, mikä oli todella hyvä pelaajamäärä. Kun pelaajajoukkio supistui neljään, peli muuttui varsin paljon, eikä parempaan suuntaan. Fixediin näyttäisi sopivan 5-7 pelaajaa. Sitä suurempi menee varmaankin liiaksi kyttäämiseksi ja sitä pienemmissä kenelläkään ei ole koskaan mitään lappuja, joten peli on koko ajan aikamoista agroilua.
7.7.07
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)