10.8.07

Suviliigan runkosarja päätöksessä

Suviliigan runkosarja loppui viikko sitten ja lopulta voitin sen. Olin noin puolesta välistä loppuun sarjan johdossa ja vaikka viimeisellä viikolla hiukan jännittikin, eroa kakkoseen, sarjan järjestäneeseen MPuzoon kertyi lopulta 6 pistettä. En voittanut kuin kaksi turnausta ja olin yhdessä rahoilla, joten rahallisesti jäin tappiolle 35 euroa. Tämä kuitenkin tulee hyvitetyksi kun saan liigan finaaliin ilmaisen 40 euron sisäänoston ja osa rahoistahan meni finaalin palkintopottiin jokaisesta runkosarjan osallistumisesta.

Top-3 sijoituksia vastoin erikoistuin bubblessa putoamiseen. Kirjoitin aikaisemmin, kuinka putosin kahdessa ensimmäisessä Omaha rebuyssä bubblessa. No, näin tein myös kolmannessa ompputurnauksessa ja yhdessä NLHE-turnauksessa. Bubblesijoitukset tuottivat kuitenkin kohtuullisesti pisteitä ja runkosarjan voiton takeena olikin varsin tasaiset sijoitukset. Kahden voiton, yhden kolmostilan ja neljän nelostilan lisäksi saalistin yhden vitos-, yhden kutos ja yhden seiskasijoituksen. Lopulliseen sarjataulukkoon laskettiin mukaan kahdeksan parasta turnausta, joten kaksi huonointa sijoitusta putosi pistelaskusta pois.

Finaali pelataan viikon kuluttua lauantaina ja lähden koitokseen 5900 pisteen stäkillä. Runkosarjan viimeiselläkin on n. 3000 pisteen stäkki, jolla silläkin on pelissä varsin hyvin mukana koska alkublindit ovat 15/30 ja tasojen pituus 30 minuuttia. Ilta tulee olemaan pitkä ja peli armotonta (kuten aina). Toivottavasti pahoja ohivetoja ei nähdä liikaa vaan paras pelaaja voittakoon. Toivottavasti se olen minä.

Ei kommentteja: