Nyt on sitten käynnissä omalta osaltani ensimmäinen nettipokerin sm-turnaus. Juuri nyt on pelattu tunti ja ollaan ensimmäisellä tauolla. Pelaajia mukaan tuli 156 ja palkintopotti on $10300, voittajalle $3090. Tosin tuosta ollaan pitkällä, sillä olen 3000 alkustäkistä onnistunut kadottamaan vähän merkkejä ja hengailen nyt 2700 tienoilla. Chipleaderilla n. 6K. Pelaajat tuntuvat olevan melko hyviä, selvästi huonoja ei oikeastaan ole, yksi kehnohko, joten tiukoilla tullaan olemaan. Kaikista poteista taistellaan ankarasti ja joutuu tekemään aikamoisia liikkeitä, jos haluaa potit ilman showdownia. Onneksi tasot ovat pitkiä, joten aikaa on. Tosin tasojen pituus taitaa hyödyttää hyviä pelaajia enemmän, joten se siitä edusta.
Tauon jälkeen toiseen käteen menikin sitten 900 pisteen verran stäkkiä, kun vihu veti riverillä värin ja olin siihen asti edellä. No sellaista se on ja eteenpäin alle 2K stäkillä, blindit 50/100.
Jep jep, hyvin jatkuu. Levelin 10 käsi ja pienestä blindistä QQ käteen. Harmi vaan, että potti oli jo reissattu ja re-reissattu ennen mua ja flopilla ollut K osui jonkun AK:hon. Stäkki kiloon.
Kolme kättä edellisen jälkeen taas QQ. Nyt pitää vaikka flopissa A ja kaksi vihua. Stäkki 1,8K.
1h 20min pelattu ja törmään AJ:llä AK:hon, stäkki 1,3K. 136 pelaajaan mukana.
Seuraava käsi, stäkki takaisin 2K.
Ja näin, 1h 44min pelaamisen jälkeen tasolla 150/300 sijalta 110 ulos JTs vs. 88. Tosin kaveri veti täpön, johon en ihan varautunut.
Oli taso aika todella paljon liian kova mulle. Ei tarvii kyllä pelata yhtään pokerin sm-turnausta enää. Takaisin grindaamaan small stakes -pöytiä ja lukemaan kirjanippua.
17.5.07
LHE:n turbo rebuy satelliitti
Äsken päättyi osaltani illan nettipokerin SM-kilpailujen #2 eventin, eli fixed limitin turbo rebuy -satelliitti. Pelaajia oli mukana 61 ja rebuyiden ja add-onien ansiosta palkintopotti nousi $558:iin, eli varsinaiseen turnaukseen oli tarjolla 10 paikka ja 11. olisi kuitannut $8.
Kaikki meni hyvin taukoon saakka. Olin chipeissä kärjen tuntumassa, jossain vaiheessa viides ja tauollakin varmaan kymmenen joukossa. Olin vaihtanut pöytää vähän ennen taukoa, joten kovin hyvää tatsia siitä ei ollut. PokerOffice oli tietysti kerännyt kaikista turnauksen pöydistä statistiikkaa, mutta sen hyöty turnauksissa ei ole niin suuri kuin käteispeleissä. No sitten saan UTG:sta rouvat hanskaan ja tietysti reissaan, kaikki kippaa big blindille joka koolaa, floppi KK8. Iso blindi tsekkaa ja lyön, vihu koolaa. Turni on toinen 8, vihu tsekkaa ja tsekkaan perässä. Ei ole mitään valueta lyödä. Jos lyön, niin paras skenaario on se, että vihu koolaa ässä hailla. Mutta mutta, huonoja puolia on liikaa, kuten se, että vihulla on kurko ja reissaa päälle ja olen aivan dead. River on blankko ja vihu lyö, joka on pakko koolata, vaikka jokseenkin tiedän, että kurko sieltä löytyy. Kuten löytyykin. Merkkejä jää jäljelle jonkin verran, mutta kun yritän ryövätä toisen short stackin blindiä, hän reissaa ja saadaan nappulat keskelle flopilla kun mulla pari kiinni ja vihulla AK. Turnilla K ja meikäläinen pihalle.
Ottaa päähän niin maan vietävästi. Asemat olivat hyvät, olisihan tuo tietysti vaatinut hyvää peliä, jotta paikka olisi irronnut.
No nyt tiukka keskittyminen käyntiin illan pääturnaukseen joka alkaa tunnin päästä. Eilisessä NLHE-turnauksessa oli 295 osallistujaa ja voittaja oli kuitannut melkein $5K. Aika näpsäkkää. Limitti ei varmaankaan kerää edes puolia tuosta pelaajajoukosta, joten lisättyä rahaa potissa on enemmän per pelaaja. Sinne tähdätään.

16.5.07
Nettipokerin sm-kisat
Tällä viikolla alkoi nettipokerin sm-kisat PokerStarsilla. Tämähän sopi tietysti mainiosti, koska pelaan jo valmiiksi pääasiassa Starsilla. Järjestäjät eivät olleet saaneet Starsilta tavallista ihmeellisimpiä sign-up -bonareita, mutta turnauksiin on onnistuttu hankkimaan paljon ekstrataaloja palkintopottiin. Ja hyvä niin. Pienemmissä turnauksissa on $2500 ekstraa ja main eventissä, 300+20 NLHE-turnauksessa peräti $15000. Tosin no-limit -turnaustaidot ovat sen verran ruosteessa, että osallistuminen edes main eventin $20 satelliitteihin taitaa jäädä väliin.
Sattumalta Starsilla on tulossa kymmenes miljardis jaettu käsi täyteen, joten ovat ihan muuten vaan pistäneet pystyyn kohtuullisen bonusohjelman. 25% bonusta $150 asti, eli tallettamalla $600 tulee ja pelaamalla vaadittavan määrän pisteitä, tilille tulee $150 bonusta. Pelasin tuossa samoin tein $1/2 - $3/6 pöytiä sen verran, että kolmasosa pisteistä tuli parissa päivässä kasaan. Ja VIP-tasokin nousi SilverStariin, joten pisteitä kertyy jo hiukan normaalia tiheämpään tahtiin.
SM-kisojen ohjelmassa on onneksi muutakin kuin pelkkää no limittiä. Mukana on omppua, omaha hilloa, no-limittiä heads uppina ja fixed limittiä. Fixedin turnaus on huomenna ja pelasin hetki sitten 5 + 0,5 satelliittia siihen. Karua meininkiä nuo satelliitit. Kun törmää hyvällä hanskalla vielä parempaan niin se tulee tosi kalliiksi. Käteispelissähän sillä ei ole väliä, mutta kun on pari tuntia pelannut turnausta, niin johan harmittaa. Satelliittiin osallistui 44 pelaajaa joista neljä saisi paikan huomiseen finaaliin. Peli sujui ajoittaisista törmäilyistä huolimatta hyvin ja olin parhaimmillaan joka chippi-kolmosena, kun pudotin samassa kädessä 23. ja 24. sijoittuneet pelaajat. Täytyy toki sanoa, että hanskassa sattui olemaan akkapari, ettei ihan puhtaasta tuurista ollut kyse. Sain vielä ainakin yhden, ehkä toisenkin pudotettua, mutta lopussa törmäilyt parempiin hanskoihin vaan koituivat turmioksi. Lopulliseksi sijoitukseksi jäi kahdeksas.
No-limit turnaukseen verrattuna eroja tietysti löytyy. Blindien ryövääminen on paljon oleellisempaa ja onnistuu pieneltäkin stäkiltä paljon paremmin kuin no-limitissä. Pelasin päivällä lämmittelymielessä pari fixed-turnausta ja varsinkin lopussa aggressiivisuus palkittiin. Tähän täytyy tutustua tarkemmin.
Huomenna on vielä turbo-rebuy-satelliitti illan sm-turnaukseen ja näyttää kyllä siltä, että kumpaankin täytyy osallistua. Toivottavasti paikka irtoaa satelliitista, sillä buy-in illan turnaukseen on $50+5.
Tiistain nlhe-turnauksessa olin varsinainen kala. Yksikään käsi ei pitänyt ja onnistuin pelaamaan itseni ulos ensimmäisenä. Jo kolmatta kertaa.

9.5.07
Tiistaiturnauksen omaha hi/lo
Perinteisessä tiistaiturnauksessa vuorossa oli omaha hi/lo. Mikä lie pelaajakato iskenyt, koska paikalle ilmestyi vain viisi pelaajaa. Tällä määrällä luvassa oli rahaa kahdelle ja turnauspisteitä kolmelle parhaalle. Onnistuin jälleen normaaliin tapaan hankkimaan itselleni varsin pienen stäckin ensimmäisen tunnin aikana. Kun re-buy -aika oli loppumassa 1,5 tunnin kohdalla, merkkipinoni oli huvennut noin puoleen alkuperäisestä, mutten silti ottanut re-buy:tä. Laskeskelin, että se ei kannata. Onnistuin tuosta n. 350-400 merkistä vielä hukkaamaan merkkejäni joihinkin potteihin kunnes stäkkini oli pienimmillään vain 245 merkkiä ja blindit oli 50-100. Sainkin Puzolta ja yhdeltä toiselta pelaajalta tarjouksen, että saan kummaltakin oluet, jos voitan turnauksen.
No sopivasti sitten seuraavaan käteen, jossa olin pienessä blindissä, Puzo ja button limppasi, joten minullakin oli oddsit maksaa vaikka pelkkä täydennys veikin varsin huomattavan osan stäkistäni. Floppi oli K ja pari keskikokoista korttia johon sitten törkkäsin loput 145 merkkiäni pelkällä K-osumalla. Iso blindi ja Puzo kippasi ja button maksoi toivoen, ettei minulla oli kurkoa, koska hänellä ei ollut alakättä ja ainoastaan akka-pari. Onnekkaasti kurkoni piti ja suunnilleen kolminkertaistin rahani.
Tämän jälkeen hyvien korttien tulemista ei voinut estää, sain lukuisia AK25-käsiä, jonkun AAKQ tuplasuittarin, A468, AK67 yms. vastaavaa luokkaa olevia käsiä, joilla oli hyvä reissata pre-flopissa potti. Hyvä run jatkui ja pelaajia putosi kunnes olin heads-up. Chip lead oli vihulla noin suhteella 4:1:een, mutta mitäs siitä, hyviä käsiä odottamaan. Ekassa kädessä hanskaan joku AK4x vai olisiko ollut A46x -tyyppinen käsi. No sillä saatiin vihun kanssa rahat sisään ennen floppia ja hänellä ollut kuvapari scooppasi potin, kun alakättä ei tullut.
Sijoituksena siis peliini nähden varsin hyvä kakkonen ja palkintopottia 95 euroa.
Käteispelejä jäi pelaamaan neljä pelaajaa dealer's choice periaatteella. Ensimmäisenä pelinä oli NLHE ja heti kolmannesta kädestä kehkeytyi mielenkiintoinen. Turnauksen voittaja oli jälleen buttonilla ja teki mini-reissun 50 senttin (blindit oli 25s ja 25s, mulla stäkkiä 25 e ja buttonilla 50e). Olin pienessä blindissä ja löysin kädestäni kurkot. Isossa blindissä oli kaveri, josta kuvittelin korottavan buttonin lyöntiä, joten ajattelin tehdä call-reissun. Harmikseni iso blindi kippasi kätensä enkä päässyt reissuttelemaan. Ja luonnollisesti floppiin ässä ja 87. Olin tietysti tästä harmissani ja mietin, oliko button tehnyt minireissunsa jollain vahvalla ässällä ja olisi ollut pre-flopissa re-reissaamassa, jos jompikumpi blindi olisi reissannut. En oikein tiennyt, miten button pelasi ja mitä minireissu ennen floppia oikein oli tarkoittanut. Chekkasin ja button löi 75 senttiä.
Oliko sillä se ässä vai ei? Jos oli, olin pahasti jäljessä, jos ei, olin luultavasti ihan hyvissä kantimissa. No, maksetaan pelkästään. Turnilta 6. Hmm.. Ei mitään vieläkään. Auttoiko tämä vihua? Chekkaan ja vihu lyö 3 euroa. Koolaan. Olen varmaan jäljessä. Riveriltä seiska. Chekkaan ja vihu lyö 25 euroa, joka on käytännössä koko stäkkini, 20 euroa. Mietin hetken ja totean, ettei vihu halua multa maksua, muuten se olisi lyönyt jonkun 75-120% potista. Maksan 20e ja vihu näyttää 85 ja tuplaan.
Pre-flopin pelisuunnitelmani meni pieleen, koska ounastelin buttonin liikkeet väärin. Flopin ja turnin peli oli luokatonta, en oikein tiennyt missä olen ja mitä tehdä, joten pelasin mahdollisimman huonosti ja weakista. Riverin 20 euron lyönnin jälkeen olin jokseenkin varma, että voitan hanskan. Juuri muita käteispelihanskoja ei sitten suuntaani tullutkaan mutta jäin silti 14 euroa plussalle.
Puzo ja turnauksen voittaja sen sijaan saivat aikaiseksi kaksi yli satasen pottia Omahassa, mutta niistä kertomisen jätän Puzon itsensä harteille.

6.5.07
Päiväkirjailua
Olen muutaman viime päivän aikana lukenut Pokeritiedon fixed-päiväkirjoja ja tajunnut ainakin sen, että käsiä pitäisi pelata paljon enemmän. Huomattavasti paljon enemmän. 10-15 K kättä kuukaudessa pitäisi ainakin saada kasaan, jotta voisi kuvitella pääsevänsä pahimmista satunnaisvaihteluista eroon.
Tuomas (lomaleski) pelailee tällä hetkellä pääasiassa 3/6 tasolla ja yrittää päästä ala-asteelle (Tuomas: " Joskus keksin määritellä ala-aste tasot pokeriin eli FL puolella 5/10$+ ja NL200$+. Sitä alemmat pelit ovat tarhatasoa."). Käsiä hänelle näyttää tulevan aika paljon, 15-20 K kuukaudessa ja viime vuonna kotiutuksia lähes 10K € ja tänä vuonna jo reilu 4K €. Siinä tavoitetta kerrakseen. Tuomas tosin pelaa myös no limittiä vaihtelevilla tasoilla NL25:sta aina NL400:ään.
Overdose pelaa 2/4$ ja 3/6$ tasoilla ja yrittää kerätä kuukausittain kasaan reilu $400 vuokraansa. Pelejä Overdosella on takana reilu vuosi.
Tirppa pelaa 1/2$ tasolla ja päivittää päiväkirjaansa useasti postauksilla käsistä.
Puzon kommenteista intoutuneena kävin kokeilemassa muutaman käden 1/2$:sta ja sain nollattua helmi-maaliskuussa sillä tasolla kerätyt tappiot. PokerOfficessa kummitteli myös punaista 0,10/0,20$ tasolla ja kävin nekin kuittaamassa. Peli vaikutti aika selvältä ja tuntui, kuin näkisin muiden kortit. No tästä suuruudenhullusta saadun egobuustin jälkeen testasin myös 2/4$:sta ja kortit olivat sielläkin suosiollisia, vajaa 50 kättä ja saman verran voittoa. Eiliseltä ja tältä päivältä tuli kasaan 400 kättä ja 115$ voittoa, mitä voi pitää melko hyvänä.
Tavoitteena on ottaa vähitellen shottia 1/2$:een mutta fixu-päiväkirjoista olen lukenut sen verran peloittelutarinoita, että varon sormien palamista melko paljon.
Pelasin jokunen päivä sitten Pacificilla 0,50/1,00$ ja ihmettelin pöytien floppiprosentteja. Starsilla olen tottunut näkemään tuon tason VP$IP:t jossain 18-22 välillä, joten en ollut ihan varautunut yli 40:n lukemiin. Kun flopilla oli jatkuvasti 4-5, piti hiukan miettiä strategiaa uudestaan. Näytti kuitenkin siltä, ettei Pacificilla oltu kuultu continuous betistä. Se oli pöydissä 50:n kieppeillä ja vihut kippailivat flopilla aika hyvin. Oli välillä jopa koomista, kun muutaman limpperin jälkeen reissaan myöhäisestä positioista, jompi kumpi tai molemmat blindit ja limpperit maksaa. Floppiin tulee jotain ja lyön conttarin, niin suurimman osan aikaa potin sai sillä. Viimeistään turnin second barrel tuotti tulosta. Tosin joskus kun mentiin riverille, niin vihulla sitten olikin jotain ja voitin showdowneista vain 38%. Jos Pacificin softa ei olisi niin rasittava, niin siellä tulisi pelattua huomattavasti enemmän.

4.5.07
25000 kättä käteispelejä
Päivitin PokerOfficen toimimaan MySQL-tietokannan päällä ja huomasin samalla, että kasassa on nyt tasan 25000 kättä käteispelejä. Tämän päälle vielä joitain tuhansia turnauskäsiä, mutta ne eivät ole niin mielenkiintoisia.
Suurin osa käteispelikäsistä on limiitistä, 8000 kättä 0,25/0,50 limiittiä ja 8500 kättä 0,50/1,00 limiittiä. Ensimmäisestä voittoa $98,98 ja jälkimmäisestä $185,20. BB/100 kättä 2,48 ja 2,19.
Kun kymmenen hengen pöydässä tulee keskimäärin 75 kättä tunnissa ja pelaan niitä neljää pöytää rinnakkain, on tuntiansiot 0,25/0,50 limiitissä n. $5 ja 0,50/1,00 limiitissä n. $9. Ei tällä vielä aivan ammattilaiseksi ryhdytä.
Noiden tasojen välillä on mielestäni huomattava ero. Pienemmässä porukat eivät osaa kipata käsiä yhtään kun suuremmalla jo osaavat. Alussa oli pieniä vaikeuksia sopeutua ylemmälle tasolle, mutta nyt olen jo päässyt niistäkin hyvin eroon ja melko hyvin tiedän, missä menen milläkin kädellä.
Tässä pieniä tilastollisia otteita tasojen eroista:
Eli olen katsonut ylemmällä tasolla hiukan vähemmän floppeja, voittanut flopin nähtyäni käden huomattavasti useammin (32% -> 36%) ja käsiä on mennyt showdowniin jonkin verran vähemmän. Ja niistä käsistä, mitä on mennyt showdowniin, olen voittanut hieman enemmän.
Pelitapani on muutenkin muuttunut aggressiivisemmaksi. Continuous betti tai raise tulee ylemmällä tasolla 83% tapauksista kun alemmalla se tuli vain 74% kerroista. Post flop aggression factor on noussut 2,2:sta 2,4:ään.
Näistä parannuksista huolimatta BB/100 on pudonnut tuon aiemmin mainitun 2,48 --> 2,19, eli muut pelaajat eivät luultavasti koolaile marginaalisilla käsillä enää niin pitkälle kuin alemmalla tasolla, oikein muutakaan selitystä en tuohon keksi.
Muita tasoja on tullut pelattua huomattavasti vähemmän. Pienempiä limiittejä on reilut tuhat kättä ja suurempia limiittejä (1/2 ja 2/4) hiukan alle tuhat kättä. Nuo kahden ja neljän taalan limiittikokeilut ovat olleet melko kylmiä, sekä pakan että tulosten suhteen. Takkiin on tullut yhteensä $82.
No limit pelejä en ole juurikaan tänä vuonna pelannut. Partyllä pelasin aikoinaan noviisitasoilla NL5:sta ja NL10:iä BB/100 tuloksilla 23,16 ja 11,34. Kun noviisistatus loppui ja oli pakko siirtyä NL25:een huomasin, etten tajua no limitistä yhtään mitään ja otin 4000 kättä dunkkuun oikein huolella BB/100 -3,94 tuloksella. Hienona esimerkkinä vaikkapa se, että NL25:ssa ässät (13 kertaa) on tuottanut kassaan miinusta -$30.
Tulevaisuudessa ei ole suunnitelmissa koskea no limittiin vähään aikaan. Limiitissä tasoja pitäisi nostaa nykyisestä ja peliä parantaa huomattavasti. Toiveita pelin paranemisesta onkin, sillä 0,50/1,00 limiitissä viimeisimmät 4600 kättä ovat tuottaneet $245 eli 5,29 BB/100. Toki otos on vielä kovin pieni, jotta siitä voisi edes kuvitella siivoavansa edes pahimmat satunnaisvaihtelut pois.
Mutta tietoinen itsepetos on hieno asia. Sitä ainakin suosittelen kaikille vastustajilleni.

| 0,25/0,50 | 0,50/1.00 | |
| Won hands % | 9,61 | 10,03 |
| Saw flop % | 25,76 | 22,11 |
| Won Saw Flop % | 32,43 | 36,29 |
| Showdowns % | 8,2 | 6,77 |
| Showdowns Won % | 51,37 | 53,05 |
| VP $ IP | 21,0 | 19,6 |
| Pre-flop raise % | 9,5 | 9,1 |
Eli olen katsonut ylemmällä tasolla hiukan vähemmän floppeja, voittanut flopin nähtyäni käden huomattavasti useammin (32% -> 36%) ja käsiä on mennyt showdowniin jonkin verran vähemmän. Ja niistä käsistä, mitä on mennyt showdowniin, olen voittanut hieman enemmän.
Pelitapani on muutenkin muuttunut aggressiivisemmaksi. Continuous betti tai raise tulee ylemmällä tasolla 83% tapauksista kun alemmalla se tuli vain 74% kerroista. Post flop aggression factor on noussut 2,2:sta 2,4:ään.
Näistä parannuksista huolimatta BB/100 on pudonnut tuon aiemmin mainitun 2,48 --> 2,19, eli muut pelaajat eivät luultavasti koolaile marginaalisilla käsillä enää niin pitkälle kuin alemmalla tasolla, oikein muutakaan selitystä en tuohon keksi.
Muita tasoja on tullut pelattua huomattavasti vähemmän. Pienempiä limiittejä on reilut tuhat kättä ja suurempia limiittejä (1/2 ja 2/4) hiukan alle tuhat kättä. Nuo kahden ja neljän taalan limiittikokeilut ovat olleet melko kylmiä, sekä pakan että tulosten suhteen. Takkiin on tullut yhteensä $82.
No limit pelejä en ole juurikaan tänä vuonna pelannut. Partyllä pelasin aikoinaan noviisitasoilla NL5:sta ja NL10:iä BB/100 tuloksilla 23,16 ja 11,34. Kun noviisistatus loppui ja oli pakko siirtyä NL25:een huomasin, etten tajua no limitistä yhtään mitään ja otin 4000 kättä dunkkuun oikein huolella BB/100 -3,94 tuloksella. Hienona esimerkkinä vaikkapa se, että NL25:ssa ässät (13 kertaa) on tuottanut kassaan miinusta -$30.
Tulevaisuudessa ei ole suunnitelmissa koskea no limittiin vähään aikaan. Limiitissä tasoja pitäisi nostaa nykyisestä ja peliä parantaa huomattavasti. Toiveita pelin paranemisesta onkin, sillä 0,50/1,00 limiitissä viimeisimmät 4600 kättä ovat tuottaneet $245 eli 5,29 BB/100. Toki otos on vielä kovin pieni, jotta siitä voisi edes kuvitella siivoavansa edes pahimmat satunnaisvaihtelut pois.
Mutta tietoinen itsepetos on hieno asia. Sitä ainakin suosittelen kaikille vastustajilleni.
3.5.07
Eka HORSE-voitto!
Edellisessä viestissä nähtyä bubble-tilitystä hiukan helpotti PokerStarsilla otettu kautta aikain ensimmäinen HORSE-turnauksen ($3,40 BI) voitto. Kuten aina, turnauksissa menestymiseen vaaditaan onnea, niin nytkin. Pääsin heti alussa hyvään chip leadiin jolla sitten ketkuttelin ohi parin melko kylmän tason. Sain matkalla pudotettua pari pelaajaa kun vain maltoin odotella hyviä lähtökäsiä.
Sitten vihdoin heads-upissa näytin todelliset taitoni ottamalla Limit Omaha hi/lo:ssa seuraavat kädet putkeen (mulla oli stäkkiä n. 3K ja vihulla n. 9K tässä vaiheessa, blindit 750/1500):
AA99 (yksi suited)
KKT5 (yksi suited)
AQT5 (ässä suited ja floppi oli vielä KJ5...)
A246
AAQ3 (kolmen suittari)
AAK7 (yksi suited)
Näissä kaikissa äärimmäisen taidokkaasti pelatuissa käsillä irtosi voitto. Ensimmäisessä kädessä oli hiukan täpärällä kun jouduin all-iniin, mutta scooppasin sitten senkin.
Horse-turnausten voittosarakkeessa nyt 1 ja palkintopottina voittajalle tuossa kahdeksan hengen turnauksessa oli peräti $12.

Kuplailu on syvältä
Kuplassa putoaminen on harvinaisen vittumaista. Kerrointa lisää, kun putoaa kahdessa perättäisessä turnauksessa kuplassa. Tiistaina vuorossa oli crazy pineapple, jossa jäin mukavasti sijalle 4/8 kun rahoja tulee kolmelle. Olinpa vielä joutunut ottamaan rebuyn, kun KKJs ei pitänytkään Puzon A4:sta vastaan. Ja kukapa muukaan kuin Puzo minut sitten myös lopulta tiputti.
Sunnuntaina putosin myös bubblessa NLHE/PLO -turnauksessa, kun olin lyönyt KQ:lla kaikki sisään ja pienessä blindissä ollut kaveri sai sitten koolattua AK:lla. No yllättäen se ei päättänyt hyvin. Tai tarkasti ottaen minulle vielä jäi stäkkiä, mutta en selvinnyt niillä edes seuraavista blindeistä.
No jos ollaan tyhmiä ja ajatellaan, miltä rolli näyttäisi jos olisin ollut näissä kummassakin turnauksessa kolmas enkä neljäs. Tiistaiturnauksesta kolmas sija olisi tuonu 84 e ja sunnuntain mixedistä olisi tullut 18 e. Eli + 102 euroa.
Turhahan noita on jossitella, mutta vituttaa vieläkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)