14.3.07

Peruskauraa, no limit liveturnaus

Riveriltä pöytään tullut ristijätkä ei parantanut kädessäni olleita 79-patoja, kun väri ei täyttynyt. Eikä suorastakaan puuttunut enää kuin yksi kortti, joskohan onnistuisi suostuttelemaan jakajan vaihtamaan pöytäkortteja? Pieni blindi tsekkasi edeltäni ja olin ylipäätään ajautunut tilanteeseen koska olin isossa blindissä ja sain nähdä flopin ilmaiseksi. Buttonilla vielä toimimatta oli pöydän loose gun.

Jotain oli kuitenkin tehtävä, koska potissa oli n. 700 pistettä. Oma stäkki, n. 450 pistettä yhdistettynä tiukkaan imagooni saattaisi antaa riittävästi fold equityä. Ja kolmen hengen poteissa bluffataan paljon vähemmän kuin kahden hengen poteissa. No, nappulat keskelle vahvalla ysihailla ja sormet ristiin. Button siirsi hetken harkinnan jälkeen nappinsa myös keskelle ja pieni blindi kippasi. Jäin kiinni. Näytin ysihain ja button näytti täyskäden QJ kun pöydässä oli QQJ82. Jaa, että pystyi koolaamaan nutseilla.

Chippejä jäi sentään n. 50 ja koska kyseessä oli unlimited rebuy parin viikon takaisin potti-Omahan tapaan, kaivoin nöyränä taskusta 30 euroa ja ostin uuden stäkin. Sillä pelaaminen sitten sujuikin varsinkin kun puolen tunnin tasot takasivat mukavasti pelirauhaa. Vielä ennen rebuy-ajan loppumista sain katkaistua yhden short-stack pelaajan AKs:llä hänen 88:ia vastaan. Sitten sattui päivän paras putki, kun sain neljässä perättäisessä kädessä kahdesti AK:n, kerran AT:n ja kerran kurkoparin. Niillä keräsin blindit ja hiukan ylikin ja sain nostettua stäkkini yli keskitason.

Niin se stäkki sitten kantoi pidemmälle ja pidemmälle. Kolmen ollessa enää pöydässä olin kuitenkin selvästi pienin stäkki. Tosin rahoilla jo, joten peli ei enää niin huolettanut. Mun reilu 1K vastaan 2,5K ja 8K hupeni blindeihin nopeammin kun sain niitä vietyä ja kun jälleen kerran olin buttonilta all-in viitosparilla, isostäkki koolasi ja keskikokoinen stäkki tunki hän myös all-in. Tämähän luonnollisesti sotki hiukan suunnitelmia ja iso stäkki joutui kippaamaan. Mikä oli pelastukseni, sillä käteni piti A9:iä vastaan ja sain triplattua 2,5K stäkkiin. Jos iso stäkki olisi ollut mukana, hän olisi napannut akan ja katkaissut tieni. Seuraavassa kädessä sain KQs jolla tungin merkit keskelle ja nyt heikoimpaan asemaan pudonnut kaveri laittoi jollakin ässällä omansa keskelle. Vedin värin ja olin heads upissa. Laskimme merkit, mulla 4,2K ja toisella 7,2K. Splittasimme rahat ja arvoimme turnauksen voittajan yhdellä kädellä, jonka hän kieltämättä oikeutetusti voitti Texas Dollyllä.

Kun vielä turnauksen jälkeen pelatussa dealer's choice -käteispöydässä osumia kertyi +16,5 euron edestä, voidaan sanoa illan olleen menestyksekäs. Lyhyen pokeriurani toiseksi tai kolmanneksi parhaalla tuloksella.

Ei kommentteja: