28.2.07

Reipasta rebuytä

Kun oikealla oleva pelaaja osti toista 30 euron rebuytä ensimmäisen tason aikana, mietin olenkohan sittenkään oikeassa seurassa. Tokihan potti Omahassa nappulat siirtyvät keskelle melko herkästi, varsinkin rebuy-turnauksessa, niin silti hiukan ihmettelin menoa. Tai sitten panokset olivat oman comfort-alueeni ulkopuolella. Niin kuin olivatkin, koska olin ajatellut, että selviän yhdellä buy-inillä.

Nappulat jatkoivat siirtyilyä keskelle, mutta varsin heikoilla käsillä. Yhtään perinteistä, toisella top set ja toisella värin ja suoran vedot, ei nähty. Itseasiassa, en muista nähneeni illan aikana yhtään top settiä.

Tuon ensimmäisen tason jälkeen reipas meno jatkui. Yksi kaveri osti 90 minuutin unlimited rebuyn aikana kuudesti itsensä takaisin peliin. Yhdessä vaiheessa kolmella perättäisellä kädellä. 90 euroa kolmesta kädestä, melko kallista.

Tämähän tietysti takasi varsin maukkaan palkintopotin, kun sinne kertyi yhteensä 17 kpl 30 euron sisäänostoja.

Oma pelini oli muihin verrattuna lähinnä weak-tightia, koska en sen suuremmin halunnut käyttää pelaamiseen enempää rahaa. Sain kuitenkin tuplattua stäkkini toisella tasolla varsin heppoisella kädellä, nutsi värinveto vastaan vihun päästä auki oleva suoranveto.

Rebuy-ajan loputtua kaikki kiristivät peliään. Ensimmäisenä lähtijän tuolilla näytti olevan minä, kun stäkkini putosi 50-100 blindeillä 45:een. Siihen tietysti jouduttiin, kun siirsin pelimerkit keskelle AA44:lla (yksi suited) ja kaveri maksoi haravalla, joka oli 61%-39% alakynnessä. Ja veti siihen n. 9 kortin suoran. No eipä hätää, yhdelläkin pelimerkillä ollaan mukana.

Ja kun mulla oli niitä viisi, tulisi pelini olemaan yhtä surffausta auringonlaskuun.

Tai sitten ei. Blindeihin oli kolme kättä, joten pari all-iniä pitäisi voittaa. Ensimmäisessä all-inissä triplasin 135:een ja toisessa quadruplasin 540 merkkiin. LOL donkaments! Sain vielä hiukan myöhemmin vähän yli tuplattua stäkin, mutta silläkään ei pitkälle pötkitty. Pari kaveria putosi, mutta pöydässä oli vain liikaa chippejä kaikkien rebuyden ansiosta ja blindit olivat liian suuret järkevään pelaamiseen. Toisaalta Omahassa stäkkien pitää olla vuorimaisia, jotta järkevää pelaamista syntyy.

Odottelin jotain semihyvää kättä, edes keskikokoista paria tai jonkinlaista run downia. Hyvä tuuri jatkui ja pääsin lopulta pre-flopissa all-iniin AAJ7:lla, laatu kädellä siis, joka oli n. 67%-33% suosikki. Noh, ässät eivät olleet pitämässä ja sijoituin viidenneksi. Ei rahaa.

Ja se kuusi rebuy:tä tehnyt kaveri sijoittui toiseksi, mutta jäi silti 60 euroa tappiolle.

Ei kommentteja: