Kuten Daniel Negraunu kirjoittaa kolumnissaan, pienillä pareilla (2-6) pitää limpata mukaan mahdollisimman halvalla. Jos floppi ei täydennä paria setiksi, kuten tapahtuu suhteessa 7,5:1, ei rahaa pidä enää laittaa pottiin.
Jos taas floppaa setin, ei voi mitenkään kipata sitä ainakaan sillä perusteella, että laittaa jonkun toisen isompaan settiin. Tänään törmäsin neljä kertaa hyvällä kädellä settiin, joista stäkkiä hupeni aika reilusti.
Tämänpäiväisessä pelisessiossa sain 172 käteen 19 paria, joista 3 täydentyi setiksi flopilla ja yksi peräti nelosiksi. Ensimmäinen kerta ikinä, kun näin käy ja muutenkin settejä tuli paljon keskiarvoa enemmän. No niistä ei paljoa ollut iloa, kun tuossa kädessä kun ensimmäisen kerran yritin hiukan korottaa, vihu foldasi ääntä nopeammin. Toisella kertaa jätkäsetilleni kävi samalla tavalla, mutta kolmas käsi oli mielenkiintoisempi.
Saan etupositiosta ysiparin, jolla korotin 2xBB, jotta potissa nyt on jotain ja ysipari alkaa olemaan jo pelattavan käden rajoilla, jos flopin tekstuuri on hyvä. Heti perässä yksi vihu koolaa ja button koolaa myös. Floppi J96, mulle keskisetti ja tsekkaan. Vihu mun perässä korottaa 1,3 potin, button reissaa sen tuplaksi, mä koolaan ja vihu mun perässä laittaa all-in. Button vähän miettii ja kippaa kätensä. Munkin täytyy vähän miettiä, että mitäs tämä tämmöinen. Onneksi Harringtonin ja Gordonin kirjoja on tullut luettua (varsinkin kun oddsit oli luokkaa 3,5:1) ja koolasin. Turni on J ja river K. Mulla täyskäsi ja vihu näyttää kädestään AJ ja sillä tripsit. Hieno potti kotiin. Hiukan ihmetytti sen lyönnit flopilla. Pelkällä top pair + top kickerillä (TPTK) all-in. Tällä kertaa ei ollut fold equityä tarpeeksi.
18.8.06
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)